-
Psalmit 104
- 1 Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
- 2 Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
- 3 Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
- 4 Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
- 5 Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
- 6 Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
- 7 Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
- 8 Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
- 9 Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
- 10 Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
- 11 Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
- 12 Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
- 13 Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
- 14 Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
- 15 Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
- 16 Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
- 17 Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
- 18 Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
- 19 Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
- 20 Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
- 21 Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
- 22 Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
- 23 Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
- 24 Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
- 25 Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
- 26 Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
- 27 Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
- 28 Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
- 29 Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
- 30 Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
- 31 Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
- 32 Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
- 33 Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
- 34 Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
- 35 Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
-
-
-
World English Bible (web)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
Finnish Bible (1776) (finnish1776 - 2.1)
2020-08-01Finnish (fi)
Biblia, Se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomeksi.
Vuoden 1776 kirkkoraamattu.
Finnish Bible published in 1776.
In public domain.
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1776
License
Public Domain
Source (OSIS)
https://www.finbible.fi/head/bibl.htm
- history_1.1
- (2003-02-20) Compressed module
- history_1.1.1
- Encoding of conf file corrected
- history_2.0
- (2020-05-21) New module with Deuterocanonicals. Fix MOD-353
- history_2.1
- (2020-08-01) Minor correction in DC

Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.